3 vinkkiä hääkukkien suunnitteluun

Mestarin Kukan floristit antavat parhaat vinkkinsä hääjuhlan kukkien suunnittelusta.

Mestarin Kukka on saanut olla kukittamassa monen hääparin suurta juhlapäivää vuosikymmenten ajan. Kukat kuuluvat olennaisena osana morsiamen asusteisiin ja hääjuhlan somisteisiin, joten niiden suunnittelemiseen, ideoiden keräämiseen ja päätösten tekemiseen kannattaa varata aikaa.

Mestarin Kukassa hääjuhlan suunnitteluun voi varata noin tunnin mittaisen ajan floristin kanssa. Palaveriin kannattaa tuoda mukanaan kuvia ja muutakin materiaalia omien ideoiden tueksi. Esimerkiksi juhlan ajankohta vaikuttaa kukkien valikoimaan ja kukkavalinnat voidaan tehdä kauden edullisimmista ja parhaimmista kukista. Millainen hääpuku ja juhlapaikka ovat? Entä kaason puku ja kirkon koristukset? Suunnitteluaika kannattaa varata ajoissa, että halutut kukat ehditään tilata.

Omat mieltymykset ovat kuitenkin kaiken suunnittelun paras lähtökohta. Esimerkkejä sidontatöistämme voi kurkata meidänkin somesta: löydät meidät Facebookista nimellä Mestarin Kukka ja Instagramista @mestarinkukka. Laita meidät seurantaan ja nappaa mieleisesi vinkit!

Vinkki 1: Morsiuskimppu korostaa juhlan tyyliä

Perinteisin ja tärkein hääjuhlien kukkaelementti on morsiuskimppu. Jokainen morsiuskimppu on yhtä yksilöllinen kuin kantajansa. Parhaimmillaan morsiuskimppu korostaa morsiamen hääpukua ja juhlan tyyliä. Tavanomaisesti hääkoristeluun valitaan yksi hallitseva kukkien sävy, joka toistuu morsiuskimpusta muihin kukkakoristeisiin ja vaikkapa kattaukseen saakka. Päävärille annetaan tilaa asetelmissa. Se voi vaikuttaa myös esimerkiksi kukkien koon valitsemiseen.

Hääperinteisiin monella kuuluu myös kimpun heitto. Morsian ei välttämättä halua luopua omasta morsiuskimpustaan ja silloin sidomme pienen heittokimpun, jossa käytetään samoja kukkia kuin morsiuskimpussa. Morsiuskimpun ohella moni haluaa koristaa kampaustansa kukilla. Erityisen suosittuja viime vuosina ovat olleet kukista sidotut hiusseppeleet. Sulhasen pukua koristamaan tehdään rintakukka eli viehe samasta materiaalista kuin morsiuskimppu.

Hääjuhlan kimppu Mestarin Kukasta
Vinkki 2: Pöytäkukkien lisäksi köynnökset kasvattavat suosiotaan

Juhlapaikan kukkasomistuksiin kuuluvat tavanomaisesti vieraiden pöytäkukat sekä näyttävämpi kimppu tai asetelma buffetpöydän kruunnuksi. Vieraiden pöydissä on viime vuosina suosittu yksittäisiä kukkia pikkumaljakoissa. Pöytäasetelmissa on tiedettävä pöytien koko ja tulevien asetelmien toivottu korkeus, jotta ne eivät ole näköesteenä. Myös erilaiset viher- ja kukkaköynnökset ovat suosittuja juhlatilojen koristelussa ja ne kasvattavat suosiotaan yhä enenevissä määrin. Köynnöksen voi asetella joko pöydälle lepäämään osaksi kattausta tai vaikkapa seinälle.

Kukkakoristelussa kuitenkin vain mielikuvitus on rajana. Huomio kannattaa kiinnittää kokonaisuuteen: kuinka juhlapaikka kutsuu juhlatunnelmaan? Usein hääpari toivoo kukkien virittävän tunnelmaa myös sisääntulon yhteydessä. Sisääntulon kukka-asetelmat voivat olla esimerkiksi samat kuin kirkossa käytettävät koristeet.

Hääjuhlan pöytäkukat

Vinkki 3: Kukkia kaasoille, morsiusneidoille ja bestmaneille

Morsiusparin ohella kukitetaan usein kaasot, bestmanit ja morsiusneidot. Naisille ja tytöille suosituimpia ovat kukkarannekkeet tai pienet kukkakimput, miehille ja pojille sidotaan rintapieleen kukkavieheet. Kaasojen ja morsiusneitojen kukkarannekkeet toistavat morsiuskimpun tyyliä ja kukkavalintoja, mutta huomattavasti pienemmässä koossa. Nämä yksityiskohdat on hyvä huomioida kokonaisuutta suunnitellessa. Myös morsiusparin vanhemmille voidaan sitoa kukat samaan tapaan.

Lue myös:

X